Joutsenet

Joutsenissa on mielestäni jotain niin luomavan kaunista. En edes tarkalleen tiedä mitä se on..ne ovat niin kauniin puhtaan valkoisia, sulava linjaisia, ylväitä, kunnioitusta herättävän upeita...

Kesämökin järven poukamassa asusteli viime kesänä kuusi jäseninen joutsenperhe. Aina kun pesua lähti liikkeelle sain juosta pää kolmantena jalkana kameran kanssa ympäri niemen nokkaa. Oli haastavaa kun ei kovin lähelle päässyt/viitsinyt mennä.

Ilonen yllätys oli myös kun olimme Kaunissaaressa retkellä ja sielläkin bongasin pari ihanaa yksilöä.

Aijempina vuosina on tuntunut, että joutsenia ei ole ollut juuri missään, mutta tänä vuonna niitä on nähnyt siellä sun täällä. Kamera ei tietenkään ole aina ollut mukana. Ei voi mitään. Olen ihan tyytyväinen tän vuoden joutsenkuva saldoon. Tosin joku lentoon nousu kuva ois aika jees napata ;) Ehkä ensi vuonna..

 

Kuplia

Olen elossa ja kameranikin toimii..ei tekosyitä, luullakseni pelkkää laiskuutta. Nimittäin viime näkemästä on AIKAA. 

Noh kuitenkin kesä on kulunut ihan hullun nopeasti. Niin kuin aina. On ollut erikoinen kesä siinä mielessä, että on tiennyt, että loman loputtua seuraa monta uutta muutosta.

No mutta siitä ehkä joskus myöhemmin(?). Nyt palataan vielä kesän pariin. 

Nämä kuvat on otettu Juhannuksen tienoilla. Olimme mökillä, totta kai. Vaikka ei sää aivan suosinutkaan ja uutisissakin taidettiin sanoa, että ei sinne mökille ole pakko mennä. No siellä kuitenkin oltiin ja minä ainakin nautin. Juhannuspäivänä puhaltelimme saippua kuplia laiturilla ja siitä tuloksena nämä muutamat kuvat.

P.S. Istun nyt junassa ja täällä on aivan sairaan kuuma!! Mitä ihmettä? Koko kesän on vaan satanu tai ainaki meinannu ja nyt kun sitten on matkustuspäivä, niin aurinko paistaa täydeltäterältä. Eikä täällä kyllä taida ilmastointi toimia..

Edes jää ei jää

Kevät on ihanaa aikaa. Talven synkkyys kaikkoaa ja purot laulavat elämänvoimaa. Kylmyyden kouristava valta häviää, edes jää ei jää, vaan sekin häviää.

Tämä talvi oli melko masentava säiden suhteen. Kaunis talvi ei koskaan oikein alkanutkaan. Tai sitten se jäi minulta vain huomaamatta. Mutta kuitenkin yhtenä päivänä sain kokea sen, loistavan auringon heijastelevan vitivalkeilta lumipeitteiltä ja pakkasen kutittavan poskiani.

P.S. Leikatut kuvat näyttävät mobiiliversiossa vähän oudolta.. Niin ja kuvat on vähän miten sattuu, mutta lopulta mun hermot vaan meni, joten who cares?!

Kuu

Kuu on Maan ainoa luonnollinen kiertolainen ja aurinkokunnan viidenneksi suurin kuu. Sen säde vastaa 27 % Maan säteestä, mikä tekee siitä aurinkokunnan suhteessa emoplaneettansa suurimman kuun.  Se kiertää Maata keskimäärin noin 384 400 kilometrin etäisyydellä.

Kuusta Maahan päin on aina kääntynyt sama puoli, jolloin ns. Kuun pimeä puoli jää aina näkymättömiin.

Mitä löytyy kuun takaa

Salaisuuksia, seikkailuja

Jotain tuntematonta.

Kuusta näkyy meille aina sama puoli. Minusta se näyttää nauravilta/laulavilta kasvoilta.

Kuu heijastaa Auringon valoa, ja on taivaan toiseksi kirkkain kohde Auringon jälkeen.

Kuu on niin kirkas vaikkei se itse tuota valoaan

Se vain heijastaa,

niin kuin lumi tai vesi tai vaikka peili.

Ja silti sitä katsellessa melkein sokaistuu.

Voiko sanoa, että kuun valo häikäisee,  kun se ei edes ole kuun valoa vaan auringon?

Sitten runo, jonka kirjoitin kahdeksannella luokalla luovankirjoittamisen kurssilla.  Jokseenkin aika synkkä sanoisinko.

Olen yksin, kukaan ei kuuntele, kukaan ei välitä. Aurinko on laskenut elämästäni ja vain harvoin kuu loistaa minulle. Mutta miksi? Minä kuuntelen, minä välitän. Puhumisen lahja vain minulta on kadonnut. En edes voi muistaa miltä tuntui laulaa tai huutaa. Suuni on ruostunut kiinni. Haluaisin kertoa tuskani ja tunteeni. Hauaisin laulaa sinulle, olla iloinen. Mutta en voi, en osaa. Olen kuin pieni lapsi suuressa maailmassa ilman äitiä. Olen yksin. Joku huutaa minua ja menen paikalle. Hän kertoo huolensa minulle ja minä kuuntelen. Sitten hän lopettaa ja kiittää. Hänellä on jo kuulema parempi olo, sanoo, että onneksi minä olen tässä. Mutta ei hän oikeasti minusta välitä, hän välittää itsestään. Jos hän välittäisi, hän näkisi silmissäni tuskan, puristuksen sydämessäni. Hän kysyisi mikä hätänä ja minä saisin kertoa. Kertoa omat tuskani, kertoa ajatukseni. En olisi enää onneton, ei olisi enää tuskaa, ei raastavaa kipua sisimmässäni. Aurinko paistaisi taas minulekin. Silloin kai voisi olla onnellinen ja voisi auttaa niitä, jotka minun laillani kuuntelevat ja välittävät, mutta kenen suu on ruostunut kiinni. Kenen sydän on tuskasta puristunut, kenen silmät ovat kuin pohjaton kuilu. Jos minä parantuisin, maailma muuttuisi. Sydän paranisi.

Kuvat olen ottanut kuluneena syksynä, kun taivaalla loisti superkuu :)

Kesän rippeitä vai toinen kevät?

 Kävin tänään Citymarketissa. Näin siellä kortin, jossa luki: "Syksy on toinen kevät, silloin jokainen lehti on kukka."

Ehkä niinkin..

Mutta näin alku syksystä, kun ruska ei ole vielä alkanut, nauttikaamme kesän rippeistä ja syksyä enteilevästä aamun viileydestä.

Viime postauksesta on aikaa, ehkä vähän liiankin paljon. Päivät ja kuukaudet ovat menneet vauhdilla. Paljon on tapahtunut, mutta ei mitään maailmaa mullistavaa. Suurin juttu on ehkä se, että asun taas Suomessa. Tämän postauksen viivästyminen johtuu ainakin osittain kiireestä; kaikenlaiset muutto puuhat, työt ja pääsykokeisiin lukeminen. Toisaalta nuo kaikki ovat ehkä olleet vain tekosyitä laiskuudelle. 

Nämä kuvat ovat touko-kesäkuun vaihteessa otettuja, silloin kun luonto näytti vielä jotenkin herkältä. 

Aalloilla

Täällä on tuullut nyt lähes viikon jo melko navakasti. Ensin se oli virkistävää, mutta vähitellen pohjois/itätuuli alkaa käydä luihin ja ytimiin...hrr..

No, ei pitäisi valittaa, Suomessa kun on tällä hetkellä noin 20 C astetta kylmempää :) (mutta teillä on sentään lämmitys).

Mutta koska on niin kovasti tuullut, olemme saanet nauttia mitä mahtavimmista aalloitsta. Surffarit on selkeesi ollu ihan intona. Ja kyllä minäkin olen tykännyt. Minusta meri on niin kiehtova. Se on niin suuri ja koknaisvaltainen. Se voi olla tyyni tai täydellinen myrskynsilmä. Tuntuu että meressä voi nähdä niin monta eri asiaa. Ja usein ihmiset menevät mietiskelemään meren äärelle. Tai sellainen kuva minulla ainakin on.

 Olen onnekas asuessani meren äärellä. Toivon ettei sisämaa koskaan kutsuisikaan..;). (Isot järvet tai mitkä vaan vesistöt ovat kyllä ihania myös, mutta niissä ei kuitenkaan ole sitä jotain..)

Oceans by Hillsong United, niin kaunis biisi ja ihanat sanat..

Pari viikkoa sitten tää kyseinen kappale Arielista soi meillä lähes taukoamatta. No ein nyt ihan, mutta mun pikkusisko oli ja on varmaan edelleen jotenki hullantunu siihen ;D